Elinkaari kasvaa
yritysostolla.

Idman-Vilén Oy:n Porin toimipiste osaksi Elinkaarta​

Elinkaari Oy on ostanut Idman-Vilén Oy:n Porin toimipisteen tilintarkastus-, koulutus- ja konsultointiliiketoiminnan. Omistusoikeus siirtyy myyjältä ostajalle 30.5.2023 ja Idman-Vilén Oy:n Porin toimiston asiantuntijat siirtyvät Elinkaareen vanhoina työntekijöinä. Yrityskauppa on osa Elinkaaren tavoitteellista kasvustrategiaa.

Voimakkaasti kasvava, paikallinen tilintarkastusyhteisö

Elinkaari tähtää Satakunnan johtavaksi tilintarkastusyhteisöksi ja valtakunnallisesti merkittäväksi vastuullisen kasvun asiantuntijayritykseksi.

–Idman-Vilénin Porin toimipiste on ollut jo kolmentoista vuoden ajan vahva paikallinen toimija, joten kaupan myötä saamme entistä enemmän jalansijaa Satakunnassa. Käynnistimme Elinkaaren kasvutarinan vuoden alussa ostamalla porilaisen Audec Tilintarkastus Oy:n. Etsimme parhaillaan lisää yhteistyökumppaneita ja kiinnostavia ostokohteita, Elinkaaren toimitusjohtaja Elina Salmivala sanoo.

Omistusoikeus siirtyy myyjältä ostajalle 30.5.2023 ja Idman Vilén Oy:n Porin toimiston asiantuntijat siirtyvät Elinkaareen vanhoina työntekijöinä.

Taustalla pitkän linjan satakuntalaisyrittäjät

Elinkaaren omistajia ovat pitkän linjan satakuntalaisyrittäjät Elina Salmivala ja Tarja Lounasvaara. Sisarukset myivät viime vuoden lopulla omistuksensa Econiassa, talous- ja henkilöstöhallinnon sekä kansainvälisten palveluiden asiantuntijaketjussa, jonka Salmivala perusti yli 25 vuotta sitten.

–Meille oli alusta lähtien selvää, että haluamme luoda Elinkaaren menestystarinan nopeasti, sillä meillä on jo vahva kokemus sekä toimialasta että kasvuyrittäjyydestä. Laajan näkemyksemme vuoksi haluamme kehittää Elinkaaresta myös perinteistä tilintarkastusyhteisöä monialaisemman asiantuntijayrityksen, Salmivala linjaa.

Yrityskauppojen ja kasvun asiantuntija

Modernien tilintarkastuspalveluiden rinnalla Elinkaari tarjoaa monipuolisia kasvupalveluita pk-yrityksille.
–Toimimme riippumattomana taloudellisena ja yhtiöoikeudellisena neuvonantajana yrityksen elinkaaren kaikissa vaiheissa. Corporate advisory -palvelumme on suunniteltu kasvuyritysten tarpeisiin: autamme yrityskaupoissa ja -järjestelyissä, sukupolvenvaihdoksissa, rahoituksen löytämisessä ja pörssiin listautumisessa.

-Moni yrittäjä yllättyy esimerkiksi siitä, kuinka paljon yrityksen arvoa voidaan nostaa hallintoa ja riskienhallintaa kehittämällä, Salmivala vinkkaa.

Lisätietoja

Elina Salmivala
KTM, KLT, HHJ PJ
Toimitusjohtaja, HT-tilintarkastaja
+358 40 544 7344
[email protected]

Elinkaari on kotimainen ja riippumaton, yrittäjävetoinen tilintarkastusyhteisö sekä yritysjärjestelyiden ja kasvun asiantuntija. Yrityksen omistavat toimitusjohtaja Elina Salmivala ja hallintojohtaja Tarja Lounasvaara. Elinkaaren päätoimipiste on Porissa ja liikevaihtoennuste vuodelle 2024 on n. 1M€.

Pyydä tarjous tilintarkastuksesta